Gootahtava, lapsenmielinen naisenpuoli, joka on sarjakuvafriikki & wideopelaaja, höpisee, lässyttää, arvostelee & avautuu.
Rypistetyn paperin aihio deviantARTista.
Nimenomaan juurikin nyt oli näköjään selkäkivun aika. Varottelu alkoi pari päivää sitten perjantaina ja yltyi sietämättömäksi lauantai-illalla. Noin pari kertaa vuodessa läpikäytävä perinne. Jokin hermo tms. alaselästä kohti oikeanpuoleista lonkkaa & jalkaa on tosi mukavalla päällä.
Ei siis Hybridien keikkaa eikä liikaa touhailua. Niiden sijaan Mobilatia, jäägeeliä, särkylääkettä ja tukiside. Selkärangan mielestä olis jees jos vaan makaisin koko ajan. Ei uskois mutta se on jopa mullekin mahdotonta. Päikkäreissä ja päivät läpeensä istumisessa on tarpeeks.
Oon kahlannut läpi Sagen arvosteluita, jotka on vähitellen kehittäneet alitajuntaan pienen pelihimon. Mulla on vaan käsittämätön päähänpinttymä, etten mielellään jätä peliä kesken vaan jauhan sen loppuun ennen kuin kokeilen seuraavaa. Eli jos inspiraatio pääsee vähän lopahtamaan, tahtoo pelaaminen tyssätä.
Iänikuisesti jumahtaneesta Ghosthunterista sain sentään päästettyä irti. Tällä hetkellä menossa on Final Fantasy IX kolmannella levyllään, ollut jostain alkuvuodesta lähtien jolloin sitä viimeksi väänsin aamuöitä myöten. Olis ihan normaalia, että jämähtäisin siihen nyt kun joulureissu on parin päivän päässä.
Niin ja pakkanen! *grunt* Huomenna on pakko käydä haahuamassa ympäriinsä, mm. joulukortit iskemässä postiin. Tosin tähän mennessä kylmimmät ennusteet häälyvät -15 asteessa öisin, luulis suomalaisena olevan tottunut pahempaanki.
Purkauduin niin onnessani hyllyroudailusta, etten muistanut mainita, että isosisko kävi miehensä kanssa pyörimässä Tampereella tasan viikko sitten. Koko juttu tuli pienenä yllätyksenä perjantai-illalla. Sisko oli kyllä soittanut viikolla ja uumoillut, että ehkä tulevat - ja sitten ne olikin täällä.
He yöpyivät hotellissa, käytiin perjantaina palloilemassa keskustassa ja lauantaina syömässä Tillikassa. Hyvää täytettyä broilerinfileetä, chiliä olis tosin saanut olla enemmän. Pariskunta oli shoppaillut ahkerasti aamuvarhaisesta lähtien, käsittääkseni Helsinkiä myöten.
Ja niin, sieltä tuli kutsu joulunviettoon. :) Eli jos vaikka jonain joulupäivänä sais käytyä syömässä jouluruokia pienessä joulupöhinässä. Kun nyt oon "siellä päin" joka tapauksessa. Kuulemma.
Eilen illalla sain tietää, että joulukuusilupaus toteutuu! :D Vinguin aikaa sitten, että jouluna olis aika jees jos olis kuusi. Vaikka ihan vaan aivan pikkunen mutta oikea kuusi. Kuulemma kävi ja ilmeisesti sen tosiaan saan. Saamme.
Mun tonttutytön asu on siis ansaittu aatoksi. No niin, joo... Mun jalkoihinhan ei saa laittamallakaan valkosia ylipolvensukkia yms. You get the idea. XD
Plaa plaa: lahjoja on vielä paketoimatta, joulukortit kirjoittamatta ja hiukset värjäämättä (normi juurikasvu + violetti osuus). Nyt onki just hyvä hetki ajautua WoWiin vaihteeks. Sekin meni kaatumaan äsken, aloin kirjoittamaan kun korjausohjelma aloitti myllyttämisen.
Vois syödäkin jotain... Kävin eilen Joulutorilla nälkäisenä, tuli kiire pois. Kerkesin kuitenkin ostaa tosi hyviä karkkeja & kylmäsavulohta (pyökkisavu). Oon mussuttanut jälkimmäisestä jo melkein puolet! Torin kauppiaat osas olla parhaimmillaan liian mukavia ja jouluinen tunnelma & tuoksut teki tepposet.